Minusta
Olen valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2000 Kuopion AMK:sta.
Lisäksi olen suorittanut neuropsykiatrisen valmentajan opinnot v 2018 ja tällä hetkellä suoritan psykofyysisen psykoterapian perusopintoja, jotka aion saada valmiiksi kevään 2024 aikana.
Olen työskennellyt toimintaterapeuttina kuntoutumiskeskuksessa, jossa suurin osa asiakkaistani oli neurologisia häiriöitä tai sairauksia omaavia aikuisia. Yrittäjäksi ryhdyin v 2015 ja siitä asti olen tehnyt toimintaterapeutin töitä kotikäynteinä. Teen myös neuropsykiatrista valmennusta sekä Kelan Nuotti-valmennuksia.
Ammattitaitoani pidän yllä seuraamalla alan kehitystä ja osallistumalla vuosittain koulutuksiin sekä lukemalla ammattikirjallisuutta. Lisäksi käyn työnohjauksessa säännöllisesti. Toimintaterapia toteutetaan suomen kielellä, mutta tarvittaessa myös englanniksi tai ruotsiksi. Myös kommunikointia tukevat apukeinot ovat käytössä.
Rakastan luontoa ja terapiaa tai valmennuksia on mahdollista toteuttaa myös ulkoilun merkeissä.